Näyttelijä Alma Pöysti

 

Pöystin maineikkaan näyttelijäsuvun nykypolvea edustaa menestyksen huipulle kohonnut Alma Pöysti. Hänen isoisänsä oli kaikkien tuntema professorin arvonimen saanut Lasse Pöysti, joka oli syntynyt Karjalan Sortavalassa. Äitinsä puolelta Lasse Pöysti oli Suomessa vaikuttanutta Köhler-sotilassukua. Hypätään tarkastelussa muutama sukupolvi taaksepäin 1800-luvun alkupuolelle, jolloin sukuhaaran päämies oli kersantti Henrik von Köhler. Hänen isänsä oli kapteeni Kustaa von Köhler ja tämän isä oli luutnantti Henrik von Köhler. 

Henrik palveli aluksi Turun jalkaväkirykmentissä ja sittemmin Hämeen jalkaväkirykmentissä yleten luutnantiksi. Isonvihan Viipurin taistelussa 1710 hän päätyi venäläisten vangiksi, mutta palasi kymmenisen vuotta myöhemmin vankeudesta Uudenkaupungin rauhan jälkeen. Henrikin toinen puoliso ja edellä mainitun Kustaan äiti Helga oli everstiluutnantti Kustaa von Konowin tytär. 

Köhler-suku oli tiettävästi alunperin Saksan Regensburgin alueelta. Suku oli aateloitu keisari Maximilian II:n toimesta ja siirtynyt Balttiaan, josta se kulkeutui Ruotsiin ja Suomeen. Suvun eräät haarat aateloitiin myös Ruotsissa. Henrikin isä Georg Johan palveli useissa ratsuväkirykmenteissä. Viimeksi hän palveli Viipurin ratsuväkirykmentissä yleten ratsumestariksi. Georg Johan kuoli 1691. Jo 1686 hän oli pyytänyt Ruotsin kuninkaalta, että hänet ja hänen neljä veljeään introdusoitaisiin myös Ruotsin ritarikuntaan. Kuninkaan käskyä ei kuitenkaan pantu toimeen ennen Georg Johanin kuolemaa ja myöhemmin tapahtuneeseen introdusointiin hänen sukuhaaransa ei kuulunut. 

Georg Johanin puoliso Märta oli Turun hovioikeuden asessorin Johan Stålhandsken ja Margareta Flemingin tytär. Margaretan isä oli aatelismies Henrik Fleming (Julkisuuden henkilöiden kuninkaallisia ja aatelisia sukujuuria, JP155), joka teki erittäin mittavan ja merkittävän sotilasuran. Uransa alkuvaiheessa Henrik toimi Kaarle IX:n hovijunkkarina ja osallistui kuninkaan sotaretkille. Pohjolan Leijonana tunnetun soturikuninkaan Kustaa II Aadolfin aikana Henrik osallistui ratsumestarina Venäjän sotaretkiin ja toimi Ruotsin edustajana Stolbovan rauhanneuvotteluissa 1617. Hänet nimitettiin Viipurin, Savonlinnan ja Kymenkartanon läänien käskynhaltijaksi ja 1620 Inkerin maaherraksi. Henrikistä tuli Suomen koko ratsuväen ja Karjalan jalkaväen eversti 1622. Läänityksenä Henrik Fleming sai 1623 Liivinmaalta Laisin linnan ja läänin. Suku introdusoitiin ritarikuntaan 1625 ja samana vuonna Henrikistä tuli Göteborgin laivaston amiraali. Vuonna 1628 hänestä tuli laivaston vara-amiraali ja hän otti amiraliteetin laivaston komentoonsa Danzigissa. Henrik Flemingistä tuli sotaneuvos 1635, sotakollegion asessori 1638 ja maamarsalkka 1643. Vuonna 1644 Flemingin johdolla Ruotsi valloitti Jämtlannin tanskalaisilta. 

Henrikin isä Klaus Hermanninpoika Fleming (JP212) oli sotilasuralla 1500-luvun lopun melskeisinä aikoina, joita leimasi kuningas Sigismundin ja Södermanlannin herttuan Kaarlen välinen kiista maustettuna Suomen nuijasodalla. Klaus toimi mm. Savonlinnan käskynhaltijana ja Kaprion ja Turun linnojen päällikkönä. Klaus luovutti Turun linnan Sigismundin hallintaan, mutta Kaarle-herttuan noustessa valtaan Klaus sigismundilaisena joutui pakenemaan Saksaan. Maanpakonsa aikana Klaus Fleming kirjoitti muistelmansa ja siten hänestä tuli ensimmäinen suomalainen muistelmakirjailija. Klaus Fleming sai sittemmin armahduksen ja pääsi palaamaan Mietoisten Lehtisten sukukartanoon. 

Klausin isä Hermanni (JP210) oli ollut Kustaa Vaasan luottomies, joka teki erittäin mittavan sotilasuran. Hän toimi Suomen sotaväen ylipäällikkönä ja Suomen käskynhaltijana, useiden linnojen päällikkönä ja Narvan käskynhaltijana. Valtaneuvos Hermanni Fleming omisti Suomessa useita kartanoita, mm. Louhisaaren, ja muodosti omistuksistaan Mietoisiin Lehtisten kartanon. 

Hermannin puoliso Gertrud oli Ruotsin Hagelsrumin herran Håkan Handin (JP209) tytär. Gertrudin äiti Kristiina puolestaan Ruotsin Torpan Håkan Thunin ja Ingrid Draken (JP339) tytär. Ingridin isä Knuut (tai Krister) (JP338) oli asemies ja tuomari Götanmaalla. Knuutin äidinäidinisä oli ollut ylimys Siqvid "Ryöväri" Ribbing (JP203) tanskalaisten hallitsemassa Hallannissa nykyisessä Etelä-Ruotsissa. Siqvidin puoliso Märta Ulvåsa oli Itä-Götanmaalta, mutta leskeksi jäätyään avioitui vielä Norjaan.  

Märtan isä ritari Ulf (JP264) oli valtaneuvos ja toimi Närken seudun tuomarina. Hänen puolisonsa ja siis myös Märtan äiti oli historiallisesti hyvin tunnettu Pyhä Birgitta, josta tuli Pohjolan kautta aikojen ainoa naispyhimys. Uskonnollisen vaikuttamisen ohella Birgitta oli hyvin merkittävä poliittinen vaikuttaja. Pyhän Birgitan uskonnollisen merkityksen seurauksena Ruotsiin perustettiin Vadstenan birgittalaisluostari, jonka abbedissana toimi Birgitan toinen tytär Katariina. Noin sata vuotta Birgitan jälkeen myös Suomeen Naantaliin perustettiin birgittalaisluostari. 

Birgitalla oli läheiset suhteet kuningashuoneeseen. Kuningas Maunu Eerikinpoika luotti myös poliittisissa ratkaisuissaan Birgittaan. Tämän kehotuksesta kuningas Maunu toteutti sota- ja käännytysretken Novgorodiin, mutta retki onnistui pahoin. Epäonnistumisen seurauksena Birgitan suhden kuninkaaseen heikkeni ja tiettävästi osaltaan vaikutti siihen, että Birgitta lähti Roomaan tarkoituksenaan saada paavilta lupa luostarin perustamiseen kuten sitten tapahtuikin.

Birgitan isä oli ritari Birger Finsta (JP267), joka oli valtaneuvos ja Uplannin laamanni. Birger toimi myös kuninkaan lainvalmistelijana. Birger oli monin tavoin mukana Maunu Ladonlukon poikien keskinäisissä valtataisteluissa, mutta onnistui selviytymään niistä menestyksellisesti. Birgerin mainitaan olleen eräs tuon ajan merkittävimmistä maanomistajista ja kuuluneen aikansa rikkaimpiin miehiin. Birger teki myös pyhiinvaelluksen Avignonissa olleen paavin luo. Myös hänen isänsä Peterin ja isoisänsä Israelin (JP266) kerrotaan tehneen pyhiinvaellusmatkat. 

Israelin isänisänisä Sverker (vanhempi) oli Ruotsin hallitsija 1100-luvun puolivälissä. Sverker oli aluksi itägötanmaalaisten kuningas, mutta hänen asemansa vahvistui, kun hän onnistui ajamaan tanskalaiset pois suuresta osasta nyky-Ruotsia. Sverkerin maallinen taival kuitenkin päättyi 1156, kun hänet murhattiin joulupäivänä hänen ollessaan menossa joulukirkkoon. 

Sverkerin sukujuurissa oli lukuisia viikinkikuninkaita kuten mm. Emund Vanha, hänen isänsä Olavi III Sylikuningas ja tämän isä Eerik VI Voittoisa, joka hallitsi 900-luvun lopulla. Yksityiskohtainen tarkastelu ohitetaan ja viitataan teokseeni Julkisuuden henkilöiden kuninkaallisia ja aatelisia sukujuuria, jossa hallitsijoita on tarkasteltu lähemmin. Vielä vanhemmat sukujuuret vievät mm. Björn Rautakylkeen, tämän isään Ragnar Karvahousuun ja edelleen tämän isään Sigurd "Sormukseen" (JP735), joka mainitaan ruotsalaisena viikinkipäällikkönä 800-luvun alussa. On tietysti syytä huomata, että tiedot noilta ajoilta perustuvat lähinnä saagoihin eikä niitä voida ehdottomalla varmuudella todentaa. 

Palataan kuitenkin vielä hetkeksi Sverkeriin. Hänen puolisonsa Rikissa oli Puolan suurherttuan Boleslaw III "Kierosuun" tytär. Tämän sukuhaaran kautta päästäisiin hyvin laajalti itäisen Euroopan hallitsijasukuihin. Eräs haara vie esimerkiksi Kiovan Venäjän suuriruhtinaaseen Jaroslav I:een (JP745) ja toinen vaikkapa Bysantin Romanos II:een. Tietysti myös mm. Puolan ja Unkarin varhaisimmat tunnetut hallitsijat kuuluvat sukujuuriin. Esivanhempiin kuuluu myös mm. Kaarle Suuri (JP670). Näidenkin sukuhaarojen yksityiskohtainen tarkastelu tässä kuitenkin ohitetaan.